maanantai 7. tammikuuta 2013

Jatko-opintopäivä 3.1.2013


 Torstaina 3.1. vietimme lukiomme juhlavuoden merkeissä jatko-opintopäivää ja avoimien ovien päivää. Lukuisat opinahjostamme ylioppilaaksi kirjoittaneet opiskelijat saapuivat kertomaan nykyisiä kuulumisiaan ja esittelemään valitsemansa alan opintoja. Tällä kertaa myös Lucina Hagmanin koulun 9-luokkalaiset oli kutsuttu seuraamaan esittelyjä. Runsaan tiedon ohella päivä tarjosi paljon iloisia kohtaamisia, naurua ja kuulumisten vaihtoa.

: Aamulla opettajainhuone täyttyi iloisista ja vilkkaasti keskustelevista entisistä opiskelijoista.

Kuvassa vasemmalta lukien  Joonas Peltola (Centria AMK, tradenomin ko), Valtteri Löytynoja (Oulun AMK, rakennustekniikka ko), Susanna Stenberg (Rovaniemen AMK, fysioterapian ko),  Jorma Hietala (Rovaniemen AMK, fysioterapian ko), Jouni Tunkkari (Centria AMK, tietotekniikka), Sara Kurikkala (Vasa Yrkeshögskola, kätilö ko)


kuva3: Kuvassa vasemmalta lukien Juho Keiski (Aalto yliopisto, rakenne- ja rakennustuotantotekniikka), Tero Järvinen (Humanistinen AMK, kansalaistoiminnan ja nuorisotyön ko), Antti Vähähyyppä  (Centria AMK, tradenomin ko, Oiva-akatemia)

Kuvassa vasemmalta lukien Emmi Ruokoja (Itä-Suomen yliopisto, suomen kieli ja aineenopettajan opinnot), Jenni Salo (Jyväskylän yliopisto, liikuntatiede, opettajakoulutus), Asta Rauhala (Jyväskylän yliopisto, opettajakoulutus), Maria Kauppinen (englannin kieli),
Susanna Salmi (Jyväskylän yliopisto, varhaiskasvatustiede)

: Iloisia jälleennäkemisiä: Vasemmalla istumassa Hanna-Maria Hjelm (Centria AMK, hoitotyön ko), Mirjami Köyhäjoki (Tampereen yliopisto, vieraat kielet, englantilainen filologia ja kirjastotoimi), Liisa Ranta-Ylitalo (Jyväskylän yliopisto, saksan kieli ja kulttuuri, opettajaopinnot), Teija Muuraiskangas (psykologia), Kamilla Pollarikoski (ruotsin ja italian opettajamme) keskustelemassa Asta Rauhalan (Jyväskylän yliopisto, opettajakoulutus) kanssa, istumassa Milla Ojala (Centria AMK, hoitotyön ko), Susanna Stenberg (fysioterapian ko), Henna Junnila (Itä-Suomen yliopisto, farmasia, proviisori) ja seisomassa oikealla Selja Kinnunen (ranskan kieli, psykologia) ja Maria Kauppinen (englannin kieli).

: Esittelyjen ja ruokailun jälkeen päivä jatkui vapaalla seurustelulla ja kahvittelulla lukion aulassa. Kuulimme tuokiossa myös Lauri Koittolan, piano (Turun yliopisto, musiikkitiede, mediatutkimus, taidehistoria, kulttuuritutkimus) ja soitonopettaja Esa Klapurin musisointia.

Yleisö keskittyneenä kuuntelemassa musiikkiesitystä.

: Kuvassa vasemmalta lukien Heidi Tuomaala (Tampereen yliopisto, lääketiede), Emmi Ruokoja (Itä-Suomen yliopisto, suomen kieli ja aineenopettajan opinnot), Liisa Ranta-Ylitalo (Jyväskylän yliopisto, saksan kieli ja kulttuuri, opettajaopinnot), Elisa Porkola ( Jyväskylän AMK, liiketalous)

Kuvassa vasemmalta lukien Elina Koittola (kosmetiikkaneuvoja, Turun ammatti-instituutti), Jorma Hietala (fysioterapia) ja Maija Koittola (tradenomin ko, Turun AMK)

Vasemmalla Inkeri Tuikka (suomen kielen ja kirjallisuuden sekä viulun soiton opiskelija, Oulun yliopisto) ja Kaarina Rimpeläinen (lääketieteen opiskelija, Oulun yliopisto)

Kuntaliitos lasten ja nuorten näkökulmasta


Ylläolevissa kuvissa Säätytalo sisä- ja ulkopuolelta.

Kokkolan nuorisovaltuuston jäseniä muun muassa Tauno Malinen ja kaksi Lucina Hagmanin oppilaskunnan hallituksen jäsentä, Teija Laakkonen ja Lauri Koski osallistuivat tilaisuuteen joka järjestettiin Helsingissä ja sen aiheena oli kuntaliitos lasten ja nuorten näkökulmasta. Tilaisuuteen osallistui muun muassa hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen ja muita kutsun saaneita vieraita seuraamassa tilaisuutta.  Tilaisuuteen osallistui lapsia ja nuoria eri puolilta Suomea. Heillä kaikilla oli omakohtaisia kokemuksia kuntaliitoksista omassa kotikunnassaan. Tilaisuudessa keskusteltiin virkamiehien kanssa paneelikeskustelun merkeissä ja ideoitiin miten lasten ja nuorten ääni saataisiin kuulumaan tulevissa kuntaliitoksissa.



Nina Sormunen ja Ria Jalonen luovuttavat toimenpide-ehdotuksen Henna Virkkuselle.


Teksti ja kuvat: Teija Laakkonen, Lauri Koski ja Tauno Malinen.

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Lukiomme 20-vuotisjuhla





Paikalla juhlimassa olivat kaikki Lucina Hagmanin lukion rehtorit. Vasemmalta lukien ensimmäinen rehtori Jari Pitkänen, toinen rehtori Yrjö Kurth sekä nykyinen rehtorimme Markku Anttila.

Lukiomme 20-vuotisjuhlia vietettiin 30.11.2012  Kokkolan kaupunginteatterilla Suomi uuteen nousuun-musikaalin merkeissä. Mukana olivat kaikki lukiolaiset, Lucina Hagmanin koulun 9-luokkalaiset, Lucinan koulujen henkilökunta sekä runsaasti kutsuvieraita. 

maanantai 3. joulukuuta 2012

Vaellus -ja eräretkikurssi Pyhätunturille








 Maanantaina 24.9 tulimme normaalisti kahdeksi ensimmäiseksi tunniksi kouluun. Meillä oli yksi tunti uskontoa ja yksi englantia. Sen jälkeen menimme jo yhdeltätoista syömään ja n. Klo. 11.30 olimme valmiita lähtemään kohti Pyhätunturia.
 Olimme jo odottaneet innolla tulevaa eräretkeämme. Olimme pitäneet etukäteen muutaman valmistelevan tunnin, jotka käsittelivät retkeämme. Kävimme läpi mm. mitä varusteita tarvitsisimme mukaan ja kuinka retkikeitintä tulisi käyttää.
  Kaikki olivat hommanneet asianmukaiset retkivarusteet ja ja matkaeväät. Meitä oli yhteensä 15 junioria ja opettajanamme Jouko Salmela. Meillä kaikilla oli valtavat laukut mukanamme, joten matkamme kohti Kannuksen rautatieasemaa oli hyvin ahdas pikkubussissamme. Matka taittui kuitenkin nopeasti ja Kannuksessa lähdimme Junalla kohti Ylivieskaa. Siellä jouduimme vaihtamaan junamme bussiin, mutta Oulusta jatkoimme matkaamme taas junalla kohti Rovaniemeä. Silloin oli aika tehdä opettajien antamia läksyjä ja lukea tulevaa koeviikkoa varten. Söimme myös mukaan ottamiamme eväitä.
 Rovaniemellä meitä odotti Skibussi, joka ajoi meidät perille Pyhätunturille. Matka sujui mukavissa merkeissä, kaikki juttelivat rennosti keskenään ja mielestäni olimmekin perillä Kairosmajalla yllättävän nopeasti, vähän ennen kahdeksaa. Perillä jakauduimme kahden- tai kolmenhengen huoneisiin ja asetuimme taloiksi. Huoneen olivat oikein siistejä ja mukavia. Meillä oli oma vessa ja suihku ja nukuimme kerrossängyissä. Kairosmajan omistajat olivat myös oikein mukavia ja ystävällisiä. Pitkän päivän päätteksi kävimme ajoissa nukkumaan, sillä seuraavina päivinä oli edessä aikaiset herätykset ja pitkät päivät ulkoilmassa.
 Tiistai aamuna heräsimme puoli kahdeksalta ja lähdimme aamupalalle. Sen jälkeen pakkasimme tavaramme ja menimme Revontuli kappeliin kuuntelemaan aamun sanaa. Kappeli oli oikein sievä ja siellä oli ihanan rauhallinen ja levollinen tunnelma.
Puoli kymmenen maissa lähdimme vaeltamaan. Kaikki saivat suunnistaa vuorotellen pareittain. Tauno ja Lauri lähtivät johtamaan ensimmäisenä joukkoa. Kuljimme kaupan kautta ja ostimme lounaalle lihapullien lisukkeeksi perunoita. Kävimme tutustumassa myös Pyhätunturin uuteen luontokeskukseen.
 Kuljimme eteenpäin rauhallista tahtia maisemia ihaillen. Keli oli oikein hyvä, eikä vettä satanut. Pysähdyimme lounastamaan tiaislaavulle. Meillä oli viisi kolmen hengen retkikeitinryhmää, joissa laitoimme ruokaa. Haimme vettä purosta ja saimme lämmitettyä meksikolaistyylisen keiton ruuaksi. Sitten matkamme jatkui. Kuljimme pitkospuita pitkin ja piipahdimme lintutornilla. Jatkoimme matkaamme Pyhänkasteen putoukselle ja Uhrilammelle. Lihapullat ja perunat söimme Karhunjuomalammella. Sieltä olikin enää lyhyt matka majapaikallemme.
 Olimme perillä vähän klo. viiden jälkeen. Osa meistä kävi vielä kaupassa ostamassa lisää eväitä tuleville päiville ja polttoainetta retkikeittimeen. Sen jälkeen kävimme saunassa, uimassa ja menimme iltapalalle. Illan lopuksi Jouko piti meille yhteisen musavisan. Meillä oli erittäin hauskaa ja päivän retki oli ollut onnistunut. Musavisan jälkeen vietittiin vielä hetki aikaa yhdessä ja sitten mentiin nukkumaan.
 Keskiviikkona heräsimme eilisen päivän tapaan puoli kahdeksalta ja menimme aamupalalle. Yhdeksältä lähdimme vaeltamaan kohti noitatunturia. Keli oli hieman eilistä kylmempi ja alkumatkasta satoikin vähän lunta. Pysähdyimme ensimmäisen kerran Aittakurussa. Testailimme paikan akustiikkaa, kun pojat lauloivat pari laulua Joukon johdolla. Toisen kerran pysähdyimme Karhunjuomalammelle, mutta koska kenelläkään ei ollut nälkä, jatkoimme matkaamme Annikinlammelle. Siellä söimme kanakeittoa ja lähdimme kiipeämään noitatunturia ylös. Reitti oli melko kivistä tunturin molemmin puolin, mutta selvisimme siitä oikein hyvin. Huipulla otimme vielä yhteiskuvan. Seuraavaksi pysähdyimme levähtämään Oravanlammelle. Jatkoimme matkaamme ja pysähdyimme syömään seuraavalle laavulle. Tulimme Kairosmajalle kaupan kautta ja menimme saunaan. Iltapala oli taas kahdeksan aikoihin ja sen jälkeen katselimme yhdessä kuvia retkestämme. Loppuillasta vielä juttelimme vähän aikaa, mutta sitten meidän piti pakata tavaramme aamun lähtöä varten, sillä herätys olisi jo puoli kuudelta. Sitten rupesimmekin nukkumaan.
 Torstaina heräsimme puoli kuudelta ja lähdimme skibussilla kohti Rovaniemeä noin kuuden aikoihin. Lähes kaikki nukkuivat suurimman osan bussimatkasta. Pysähdyimme huoltoasemalle juomaan aamukahvit ja juna-asemalle saapuessamme meillä oli reilusti aikaa ennen junan lähtöä. Aika kävikin odotellessa melko pitkäksi. Oulussa oli tiedossa lisää odottelua, mutta käytimme sen hyödyksi ja menimme syömään kotipizzaan. Sitten lähdimme bussilla kohti ylivieskaa ja siellä odottelimme taas junan lähtöä. Kannuksessa ahtauduimme samaan pikkubussiin, jolla tulimmekin. Kälviällä olimme perillä klo. kuuden aikoihin. Olimme siis matkanneet yhteensä 12 tuntia ja sen kyllä huomasi. Kaikki olivat hyvin väsyneitä, mutta reissumme oli ollut aivan mahtava. Meillä kaikilla oli ollut todella hyvä yhteishenki ja me tutustuimme myös paremmin toisiimme. Onneksi Joukon kipeä pohjekin kesti reissun loppuun asti, eikä revennyt kesken matkan. Lähtisin porukkamme kanssa vaikka heti uuteen reissuun!