Syyskuun vaihtuessa lokakuuhun starttasi Lucina Hagmanin lukion kaikkien aikojen viimeinen eräretkikurssi. Kurssille osallistui yhteensä 19 abi- ja seniorivuoden opiskelijaa. Lisäksi joukon johtajana toimi opettajamme Jouko. Yleensä retki on ollut junioreille, mutta lukiomme tulevasta lakkautuksesta johtuen, koulussamme ei junioreita ole tällä hetkellä laisinkaan, joten retki suuntautui mahdolliseksi sekä abeille että senioreille.
Ensimmäisen jakson aikana oli pari palaveria, joissa käytiin läpi mitä retki pitää sisällä sekä mitä tarvitaan mukaan. Meidät jaettiin muutamaan ruokaryhmään, joille jokaiselle oli oma trangia eli retkikeitin. Minun ruokaryhmässä oli Rebekka ja Sanna. Parille ryhmälle riitti trangiat koululta, muissa ryhmissä täytyi sopia kuka voi tuoda oman kotoa, jos sellainen löytyy. Koululta saatiin mukaan pastaa, makaronia, säilykelihapullia sekä aamupuurot. Muut eväät hommattiin itse. Minä otin mukaan näiden lisäksi mm. tonnikalaa, leipää ja energiapatukoita.
Torstaiaamuna lähdimme minibussilla kohti Lohtajan Hakuntia 20 ihmisen joukkona, mistä
matka jatkui vaeltaen rantahietikkoa pitkin. Matkaa oli edessä ensimmäiselle päivälle 12 kilometriä. Sää ei ollut aurinkoisin, mutta ei myöskään huonoimmasta päästä. Tuuli tuiversi jonkin verran, mikä ei kuitenkaan haitannut rannalla kävelyä. Hiekalla kulkeminen oli osittain raskasta, sillä hiekka oli pehmeää ja heilui kenkien alla. Mitä lähempänä rantaviivaa käveli, sitä kovempaa maa oli.
Reilun tunnin matkan jälkeen pidimme lounastauon Lahdenkroopin laavun tuntumassa kello 11 aikoina. Jouko kävi pikaisesti läpi trangian käytön, jonka jälkeen ruokailuaikaa oli vajaa tunti. Ryhmät etsivät itselleen mukavan ja tasaisen paikan, jossa ruuanvalmistus kävi joutuin. Söimme lounaaksi pastaa ja itse otin lisäksi myös ruisleipää. Minulla ei ollut tuolloin vielä juurikaan nälkä, mutta syödä täytyi, kun sen aika oli. Syötyämme jatkoimme matkaa, katse jo suunnattuna kohti ohtakarin leirikeskusta. Reitti kulki puolustusvoimien ampua-alueelta, jossa vastaan tuli mm. tähystystorneja sekä juoksuhauta. Kalsonnokan maalialueelle emme saaneet lupaa mennä, joten alue täytyi kiertää.
Leirikeskukseen saavuimme kolmen jälkeen. Haimme majoituskortit ja hajaannuimme omiin mökkeihin 3-4 hengen porukoissa. Minun mökissäni oli Leena ja Anne-Mari. Kun olimme asettuneet aloillemme, oli vuorossa päivällinen – säilykelihapullaa ja makaronia. Makaronilihapulla -seokseen lisäsin vielä tonnikalaa mukaan. Kyllähän siinä mahan täyteen sai, vaikkei mitään parasta makuelämystä tuottanutkaan. Harmillisesti saan vatsanväänteitä useista purkkiruoista, eikä lihapullat tuottaneet poikkeusta.
Jouko oli määrännyt Olavin ja Konstan sytyttämään saunanpesään valkean. Ruoan jälkeen sauna oli jo valmis, jolloin ensimmäinen saunavuoro oli tytöillä. Pieni rentoutumishetki maistui varsin hyvältä päivän urakoinnin päätteeksi.
Kun kaikki halukkaat olivat käyneet pesulla oli aika Joukon perinteiseen musavisaan. Leikkimieliseen visaan osallistuttiin joukkuettain. Musiikki oli lähinnä vanhoja hittejä, sekä Joukon suosikkibiisejä. Joidenkin kappaleiden välissä hän muisteli ääneen omia muistoja ja kokemuksia lauluihin.
Myöhemmin kävimme osan porukan kanssa paistamassa makkaraa ja pinaattilättyä leirikeskuksen kodassa. Jälleen Olavi ja Konsta saivat toimia sytytysmestareina hieman Taunon apua käyttäen. Kyllä siitä loppujen lopuksi hyvät hiillokset saatiin sekä maukkaat makkarat. Syönnin jälkeen osa lähti nukkumaan ja osa jäi vielä hengailemaan kodalle. Siellä saatiinkin tuuma alkaa leikkimään pimeääpiilosta. Sopiva lauma saatiin kokoon ja pari tuntia vietettiin toisia etsien. Täytyy myöntää, että välillä ihan pelotti olla pimeässä pienen myrskyn keskellä, mutta siitäkin selvittiin. Pian kello olikin jo yli yhden ja päätimme lähteä nukkumaan, jotta jaksaisimme seuraavan päivän koitoksen.
Herätys oli kahdeksalta. Aamu alkoi utuisessa säässä, kovaa tuulta ja siihen päälle vielä sadetta. Teimme aamutoimet ja keiteltiin aamupuurot pihalla. Jouko ilmoitti, että matka jatkuukin vasta tunnin suunniteltua myöhemmin, koska hän ajatteli parhaaksi katsoa jos ilma vähän laantuisi. Myös matkaa lyhennettiin jonkin verran alkuperäisestä 8 kilometristä.
Ei kestänyt kuitenkaan kauaa, kun sade jo lakkasi ja lähdimme vaeltamaan kotia kohti. Tuuli oli ankara aukeilla paikoilla. Siihen pystyi suorastaan nojaamaan kaatumatta. Pian selvisimme suojaisempaan paikkaan, jolloin tuulta ei enää edes huomannut.
Matka sujui pitkospuita pitkin sukkelasti, vaikka välillä askel painoikin edellispäivän vaelluksesta. Pidimme yhden vajaan 10 minuutin paussin matkan puolessa välissä, jolloin kerkesi haukkaamaan jotain pientä ja juomaan. Paussin jälkeen käveltiin vielä noin tunti. Matka päättyi Ohtakarin tielle, mistä bussi nouti meidät parin minuutin odottelun jälkeen. Olihan se mukava tunne, kun pääsi bussiin istumaan ja tiesi reissun olevan nyt takana päin. Hieman harmitti, kun matkaa lyhennettiin, sillä olisin jaksanut enemmänkin ja porukassa oli mukavaa.
Mielestäni maasto oli mukavempaa kävellä paluumatkalla metsässä polkuja pitkin, kuin rannikolla hiekalla. Rannalla kuitenkin näki meren toisella puolen, mikä taas toi iloa sille reissulle. Olin mennyt kyseisen reitin osittain jo kerran aikaisemmin, joten osasin jo vähän ennalta varautua mitä reitti tuo tullessaan. Ruokaa riitti hyvin ja maha oli sopivasti täynnä koko ajan.
Loppuun vielä kiitoksen sana Joukolle. Oli muvakaa, kun eräretki toteutui ja kaikilla oli mahdollisuus lähteä sinne. Päivämäärästäkin hieman taisteltiin, mutta sekin saatiin lopuksi sovitettua. Tällaiset retket ovat aina mukavia piristyksiä normaaliin kouluarkeen, saisi olla minun puolestani enemmänkin. Nyt olen taas yhden hyvän kokemuksen rikkaampi ja iloinen siitä.
Teksti: Jenna Vähähyyppä
Kuvat: Valtteri Lamberg
